Laukut täynnä timantteja

Hiljattain Tanska ilmoitti tiukentavansa linjaansa suhteessa turvapaikanhakijoihin. Uudet säännöt antavat poliisille oikeuden tutkia turvapaikanhakijan tavarat ja takavarikoida omaisuutta ”kulujen kattamiseksi”. Turvapaikanhakijoilta voitaisiin viedä 3000 kruunua, eli n. 400 euroa, ylittävät rahasummat. Lisäksi Tanska on lyhentämässä väliaikaisten oleskelulupien kestoa, vaikeuttamassa perheenyhdistämistä ja leikkaamassa turvapaikanhakijoiden etuuksia. Ulkoministeri Timo Soinin mielestä Suomen pitäisi ottaa mallia Tanskasta.

Tanskan valtio voi siis varastaa turvapaikanhakijoiden omaisuutta. Siitä ei hyödy kukaan. Useimmat pakolaiset ovat kulkeneet pitkän ja vaarallisen matkan ennen Tanskaan tuloa. Monet ovat lähtömaissaan tai matkallaan joutuneet viranomaisten mielivallan kohteeksi. Uudella käytännöllä tulijoille tehdään heti alkuun selväksi, ettei Tanskankaan poliisiin voi luottaa. Heidän saapuessaan olisi kuitenkin tärkeää rakentaa luottamusta virkavaltaan, ei vahvistaa jo syntyneitä epäluuloja. Takavarikoitu omaisuus ei riitä kattamaan turvapaikanhakijoiden kuluja. Todennäköisesti uusi käytäntö poikii lopulta menoeriä, jotka ovat isompia kuin sen avulla saadut tulot.

Ennen linjausten julkistamista Tanskan oikeusministeri sanoi, että käytäntö koskisi vain ”turvapaikkaa laukut täynnä timantteja hakevia ihmisiä”. Yleensä ajatellaan, että on hyvä jos maahanmuuttajalla on varallisuutta, sillä se näkyy uuden kotimaan taloudessa. Pakolaisiin suhtaudutaan toisin. Syksyllä rasistit vänkäsivät, etteivät älypuhelinten omistajat voi olla oikeasti hädässä. Sama retoriikka on nähty ennenkin. Vuonna 1900 brittilehti Daily Mail kuvaili Venäjän pogromeja pakenevien juutalaisten ”piilottavan kultansa ja pyytävän huonolla englannilla rahaa junalippuun.” Konfliktia voi kuitenkin paeta rikaskin. Jos satut olemaan shiia ja ISIS valloittaa kotikaupunkisi, eivät iPhone tai edes timantit pelasta sinua.

Vaikuttaa siltä, että Tanskan päätöksen taustalla on kaksi syytä. Ensimmäinen on pyrkimys varmistaa, etteivät turvapaikanhakijat halua Tanskaan. Maa on aiemmin yrittänyt vähentää tulijamääriä julkaisemalla ilmoituksia mm. libanonilaisissa sanomalehdissä. Niissä kerrottiin esimerkiksi, että turvapaikanhakijoiden etuisuudet on puolitettu, että perheenyhdistäminen ei ole mahdollista ensimmäisen vuoden aikana ja että käännytyksiä voidaan tehdä nopeasti. Toinen syy on populismi: tanskalaispoliitikot pyrkivät kosiskelemaan niitä, jotka puhuvat pakolaisia vastaan.

Kansainväliseen oikeuteen erikoistuneen akatemiaprofessori Martti Koskenniemen mukaan myös Suomen hallituksen uudessa turvapaikkapoliittisessa toimintaohjelmassa on kyse populismista – yrityksestä paikkailla perussuomalaisten kannatusta, josta on sulanut noin puolet pois sitten vaalien. Lisäksi on (gallupien virherajat huomioiden) kiikun kaakun, kannattaako edes puolet kansasta tällä hetkellä hallituspuolueita. Kannatuksen siirtyminen demareille kielii siitä, että toimivampi keino suosion kasvattamiseen voisivat olla suunnanmuutokset talouspolitiikassa, mutta niihin ei Stubb suostu, ja tuskin Sipiläkään.

Amnesty puolestaan arvioi ohjelmaa seuraavasti: ”Ohjelman sisältämät esitykset koettelevat vakavasti kansainvälisen oikeuden rajoja ja Suomen perustuslakia. Lisäksi siinä esitetään asioita, jotka ovat joko epäinhimillisiä, epäkäytännöllisiä tai todennäköisesti mahdottomia toteuttaa.”

Amnestyn Suomen osaston oikeudellisen asiantuntijan Susanna Mehtosen mukaan ohjelman esitykset luovat vain uusia ongelmia. Kotoutumista estävinä tekijöinä hän mainitsee ehdotukset oleskelulupien myöntämisestä määräaikaisina ja perheen yhdistämisen vaikeuttamisesta entisestään. Suomessa on jo nyt paljon nuoria poikia ilman perhettään, ja äärijärjestöt pyrkivät värväämään nimenomaan heitä. Tietyn porukan nettikeskusteluissa toistuu valitus siitä, että suurin osa tulijoista on nuoria miehiä. Väestörakennetta voisi kuitenkin muuttaa tuomalla vanhemmat ja muun perheen Suomeen. Sitä pojat itsekin haluaisivat. Perheenyhdistäminen olisi myös oiva tapa pyrkiä toteuttamaan yksi ohjelmassa mainituista tavoitteista – huolehtiminen ”ilman huoltajaa tulleiden kasvun ja koulutuksen poluista”.

Koskenniemi kirjoittaa: ”Ehdotuksilla voi olla oikeusjärjestelmän kannalta vakavia vaikutuksia. Niitä tarkasteltaessa on ennen kaikkea kysyttävä, miten meitä hallitaan ja millaisia arvoja haluamme lainsäädäntömme edustavan.”

Kun arvoista on kyse, tulisi pohtia myös, miten suhtaudumme rikkaan ”globaalin pohjoisen” ulkopuolelta tuleviin ihmisiin. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra’ad Al Hussein on verrannut nykytilannetta vuoden 1938 Evianin konferenssiin. Siellä useat maat päättivät olla ottamatta vastaan Itävallasta pakenevia juutalaisia, vaikka maa oli juuri liitetty Hitlerin Saksaan. Perusteena esitettiin, että tulokkaat aiheuttaisivat yhteiskunnallista epävakautta ja taloudellisia rasitteita.